Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2009.

Pupulusikka ja batmanlasi

Kuva
Ruoka maistuu oikeista astioista oikeanlaiselta. Paras astia ei aina ole uusi ja hieno ja ehjä vaan se voi olla vanha, ehkä peritty tai koko oman elämän mukana seurannut. Minulla on oma kummilusikka, jossa on pienen nallen kuva. Sen lusikan nimi on pupulusikka, koska olen alkanut sitä nimittämään tuolla nimellä niin pienenä, että nallekin saattoi olla pupu.

Astia-asiat tulivat mieleen, kun äsken juttelimme Aleksin (3 v.) kanssa. Hän mainitsi erikseen ja ylpeänä, että hänellä on se Batman ja Robin -lasi. Ostimme tai saimem (en enää muista) kaikille lapsille nuo lasit Kouvolan vasta-avatusta McDonald'sista joskus 90-luvun puolivälissä.

Lapsille ruokailu on kotoisampaa tuttavallisten aterimien kanssa. Aleksille etsitään meillä aina tonttulusikka, kaikki maistuu siitä hitusen paremmalta. Itselläni on kaikkien kaappiin kertyneitten kuppien joukossa omat lempikuppini.

Olen tavannut muitakin aikuisia, joille joku tietty astia on erityisen rakas. Sääli, kun sellainen rakas esine lopulta ha…

Tattari aamiaispöytiin!

Kuva
En jaksa innostua naistenlehdistä, joissa enimmäkseen meikataan, vaihdetaan vaatteita ja kaikin tavoin tehostetaan kulutusjuhlintaa ihmissuhteet mukaanlukien. Mutta yksi naistenlehti uppoaa, nimittäin Kunto Plus. Kun nykynaistenlehdissä ruokaosasto on kuihtunut (oi niitä vanhoja aarteita on reseptivihkoissa tallella kilokaupalla), Kunto Plussan keskeinen osa-alue on ravinto. Mikä itseäni viehättää, on se, että kyseisen lehden ruokaohjeissa on aina makua, estetiikkaa ja oikeita raaka-aineita. Toki ohjeista on siivottu raskaat eläinrasvat pois.

Äskettäin lehdessä oli juttua puuroista. Kaura kuuluu lemppareihini, mutta kaurapuuro on siinä mielessä hankalaa, että se pitää syödä heti valmistuttuaan. Usein puuhaillessa jäähtyminen jämäyttää nautinnon. Tosin olen kehitellyt korvaavan vaihtoehdon, eräänlaisen pirtelösmoothievariaation:
piimää
jotain tuorepuristettua mehua (mustikka, tyrni, juuresmehu)
kuivattuja ja jauhettuja marjankuoria (näitä saa nykyään jopa Karhulan torilta)
kauralesettä

Mustikkaa ja spelttijauhoa

Kuva
Piti laittaa mustikkagrahamtorttu, ovat nimittäin hyvä pari. Mutta kun grahamia ei koskaan kannata ostaa isoa pussia (häältyy), pikkupussi oli loppuunkäytetty. Kaivelin jauhoaarteita ja löytyi spelttijauhoa (siis oikeastaan grahamia) sekä quinoajauhoa. Niinpä muunsin vanhan emäntäkouluaikaisen mustikkatorttuohjeen alla olevaan muotoon. Voi ja munat olivat yli yön työpöydällä, jolloin ne sai nopsaan vatkattua lankavatkaimilla. Molemmat sietävät kyllä huoneenlämmössä olemista.


300 g voita
3 dl sokeria
3 munaa vatkataan edellisiin yksitellen

3 dl vj
2,5 dl spelttijauhoa
0,5 dl quinoajauhoa
2 tl lj

Jauhot käännellään sekaan ja taikina levitetään vuokaan. Päälle litra mustikoita (jäisinä) ja purkillinen kermaviiliä, johon on sekoitettu 1 muna ja 0,5 dl sokeria... ai jaa, ohjeessa oli vielä 1 tl vaniljasokeria, jäi nyt tänään pois. Paistetaan 200 asteessa, ohjeen mukaan pohjaa ensin 10 minuuttia ja sitten täytteen kanssa toinen mokoma, mutta enpä omaa ohjettani taaskaan lukenut loppuun saak…

Vastakerättyjä omenoita 22.11.2009

Kuva
Tämä oli oikein ruhtinaallinen omenavuosi. Varsinkin vanha sosepuumme oli ahkera. Ja se puu on niin vanha, että se oli vanha jo vuonna 83, kun tänne muutin. Puussa on omenoita edelleen, alla oleva kuva on todellakin tänään otettu.

Ja omenoita oli puun allakin. Ryhdyin keräämään niitä kompostiin, mutta koskapa osa oli ihan kunnollisen oloisia, otin keittiöön ja keitin omenakaurapuuron (nam, se oli hunajan kanssa niin hyvää) sekä paistoin omenakaurapaistoksen.


Harmikseni luomukookosöljy ja quinoa-hiutaleet ovat juuri nyt työkodin keittiössä. Tein nimittäin aiemmin syksyllä omenakaurapaistosta hieman versioiden, kaura sai seurakseen quinoa-hiutaleita, joita suosittelen lämpimästi. Kookosöljy antoi miellyttävän makuvivahteen (ja luomukookosöljy on ihan oma juttunsa, ei siis sitä munkinpaistorasvaa). Sokerin korvasin kanelihunajalla. Usein korvaan sokerin hunajalla.

Kaurapaistos vaatii kyytipojaksi vaniljakastikkeen. Kukahan olisi tänään kotona niin veiterä, että tekisi vielä sitä. Vapaapäivi…

Julistus suomalaiselle ruualle

Kuva
Löytyipä ihan muuta etsiessäni tänne sopiva teksti. Kirjoitin tämän alkukesästä 1997 maaseutunuorille, jotka Helsingistä Joensuuhun veivät traktorimarssina suomalaisen ruuaan ilosanomaa, päätekohteena Ilona-maaseutunäyttely. Silloin ei julistuksen tekijätietoja ilmoiteltu, sanoissa se piilee ihan riittävästi.

Miltä maistuu Suomeni maa? Isoäidin ruisleivältä, äidin lohkopiirakalta, isän savulahnalta. Puolukalta, juolukalta, lillukalta, mustikalta. Maistuu se ahvenelta, vimmalta, siian silakalta. Maistuu makujen mukana elämän koko kirjavuus.

Ensimmäisen jäätelön vaniljainen, eväsleipä metsäretkellä, heinäpellon laidalla mansikka-aho. Maistuu Suomeni maa kaipauksen vanhoilta muistoilta. Ruokakulttuurin itää ja länttä. Leipäuunin lämpöä, viilikupin virkistystä. Pullan tuoksusyliä, kakkua, kermaa, piirakoita. Hapanta ja makeaa. Suolattua ja sokeroitua. Puuroa, huttua, kiesua, velliä, soppaa ja kiisseliä. Rieskaa ja rönttösiä. Vatruskaa, tsupukkaa, sultsinaa. Maistuu Suomeni maa isien ja äi…

Mikä keittokirjoissa kiehtoo?

Kuva
Joku joskus kysyi, että miksi ihmeessä sinulla on noin monta keittokirjaa, eihän noita kaikkia reseptejä ehdi ikinä tekemään.

No ei tietenkään. Minähän luen välillä iltalukemiseksi keittokirjoja, luen niitä, kuten runokirjoja. Nautin makumatkoista kirjan sivuja pitkin. Matkamuistoiksi on tarttunut useita keittokirjoja.

Ruokakulttuuri onkulttuurin vanhimpia kerroksia. Kai myös elämä alkutuotannon äärellä, viljapeltojen, metsien ja kalavesien äärellä, yhdistää läheisesti ruokakulttuuriin. Jännittävää, miten eri puolilla maailmaa saadaan hyvinkin yksinkertaisista ruoka-aineista esiin aina vain uusia makuja.

Säilyvä (joulu)ruokasalaatti

Kuva
Kävin emäntäkoulun 81-82, sellaisen perinteisen, jossa oli laitostaloutta, perhetaloutta, maataloutta, puutarhaa, käsitöitä, lastentarha. Sitten olinkin 20 vuotta koulutustani vastaavassa työssä. Perinteisessä kolmen sukupolven maalaistalossa pata pitinostaa pöytään välillä säännöllisesti ja valmista piti saada vauhdikkaasti.


Emäntäkouluajoilta on edelleen elossa pieni musta vihko, joita siihen aikaan sai kiinalaisista kaupoista. Omani ostin Helsingin matkalla. Siinä on 276 itse numaroimaani sivua ja hakemisto. Sivulta 159 löytyy perunamakkarasalaatin ohje. Kehittelin sen siihen aikaan, kun olin kylän Osuuskaupassa töissä. Ohjeessa on Karjaportin Mestarinleikettä, jota ei enää ole olemassa. Tein ensi kertaa salaattia jouluna, joskus 80-luvun lopulla. Anopin kontolla oli rosolli. Itse en kuulu rosolli-ihmisiin ja kehittelin vaihtoehtoisen kestävän salaatin. Ihme kyllä, tämä salaatti paranee säilytyksen aikana ja kestää hyvin joulun pyhät. Jouluksi isommalle joukolle kaksinkertainen anno…

Pata pöytään

"Pata pöytään ja nuoralla kiinni!" Mammani kertoi aikoinaan kyseisen sutkauksen syntyneen kotikylällä talossa, jossa oli nuuka emäntä, joka jakeli ruokaakin kitsaasti. Puoliso tuli naapurin miehen kanssa ruualle ja lausahti tuon lentoon lähteneen sutkauksen.

Pata on mukana monissa sanannoissa: pienillä padoilla on korvat ja pata kattilaa soimaa. Nykyään sanotaan, että yhteisnen talous määrittyy siitä, että käydään yhteisellä jääkaapilla. Ennen oltiin yhtä pataa, tosin sanonta on saanut monia erilaisia vivahteita.

Kiiltokuvakirjoihin kirjoiteltiin aikoinaan: Pata, kattila ja kauha, onni, rakkaus ja rauha. Toivon sulle ukkokullan, lihavan kuin ranskanpulla.

Pataan tai kulhoon, pellille tai pannuun, tässä blogissa tulee olemaan suuhunpantavaa. Liittyy Qaikun Keittokirjaan.