Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2012.

Tofucurry

Kuva
Tofun laittaminen maukkaaksi ruuaksi vaatii vähän opettelua, se kun on itsessään kovin mautonta. Perinteiset keittokirjatkaan eivät auta asiaa. Tämän pyhäpäivän luonaan sävelsin siitä, mitä oli tarjolla ja tulikin oivallisen maukasta, joten pitää laittaa muistiin. Nopea ja vaivaton valmistaa. pieni sipuli viipaleiksi, kuivalle pannulle paahtumaan loraus rypsiöljyä joukkoon kaksi keitettyä perunaa kuorineen kuutioituna paprikajauhetta ja vastaavaa (omassa maustekaapissa Hacmanin Touch-maustemyllyn pippurinen sekoitus) käännellään hetki ja vedetään pannun laidoille pieni loraus öljyä pannun keskelle ja siihen viipaloitu tofu, paistetaan molemmin puolin hetki joukkoon kourallinen puolitettuja kirsikkatomaatteja kaksi teelusikallista vihreää currya joukkoon, käännellään hyvin pari minuuttia, niin kauan, että tomaatit kuumenevat päälle vesikrassisilppua ja yrttisuolaa

Vikkelä keitto, jännä öljy ja paahdettuja siemeniä

Kuva
Kohtasin Itävallassa Steirmarkissa ensimmäisen kerran kurpitsansiemenöljyn, jota sikäläiset käyttivät salaattiöljynä. Sitä syvän vihreää herkkua saa nyt myös Suomesta. Ei kannata pelästyä öljyn hintaa. Öljy on riittoisaa, sillä sen maku on syvä ja pähkinäinen. Itävaltalaiset mainitsivat kurpitsansiemnöljyä arvostettavan paitsi maun myös terveellisyyden vuoksi. Työntäyteisenä päivänä ei ollut pitkiä aikoja lounaan valmistukseen. Tällä ohjeella maukas lounaskeitto vähällä vaivalla: kattila tulille ja suunilleen 7 dl vettä kiehumaan huomaa, että ei suolaa veteen! lehtiselleri paloiteltuna joukkoon ohuiksi viipaleiksi pilkottu palsternakka perään keiton kypsyessä paahdetaan  3 rkl hampunsiemeniä kuivalla valurautapannulla, varovaisuutta paahtamistyössä parmesanin voi raastaa valmiiksi vihanneksia ei keitetä ylikypsiksi, kun ovat kohtalaisesti kiehuneet, hurautetaan muussiksi sauvasekoittimella mausteeksi suolan sijaan pieni loraus kurpitsansiemenöljyä sekä tummaa balsamicoa k

Eliksiiriä Arvo Ylpön tapaan

Kuva
Viime viikkoisille 50-vuotispäiville valmistin viemisiksi Arvo Ylpön voimajuomaa. Ruokalusikallinen päivässä ja eikös tällä seuraavat viisikymmentä suju. Voimajuoman ohje löytyi Iltalehdestä joitain aikoja sitten. Eli: vatkaa kolme kananmunaa kevyesti lisää joukkoon kolmen sitruunan mehu seisota juomaseosta jääkaapissa kolme päivää siivilöi juoma ja lisää sekaan2,5 desiä konjakkia mausta juoma vielä 250 grammalla hunajaa ennen nauttimista Munan ravinteista löytyi mielenkiintoista tietoa edelliseen bloggaukseen liittyen, kun yritin vilkaista, onko Munalla töihin -mainoskampanjasta löydössä historiatietoutta. Eipä ollut nopsasti. Sitä vastoin mielenkiintoinen Veteraaniurheilijan bloggaus , jossa kerrotaan mm. koliinista , jota munan keltuaisessa on erityisen paljon ja joka on tärkeä solujen rakennusaine.

Munalla töihin – viikonloppunakin

Kuva
Lapsuudesta jäi muutamia ruokiin liittyviä hokemia tiiviisti mieleen. Ensimmäinen sopii nykykarppaajillekin tunnuslaulun alkusanoiksi: "Puhdasta, valkoista, tappaavaa." Nettihaku paljasti, mistä peräisin eli vuonna -73 suomeksi käännetty sokerin tuhoisuudesta kertova John Yudkin kirja. Toinen mieliinpainunut hokema oli munamainoskampanjan herkullinen: "Munalla töihin." Munista tulee mieleen omien lasteni lapsuusvuosikymmen 90-luku. Keskimmäinen kysyi muutaman vuoden ikäisenä syntymäpäivillä: "Onk tää nyt sitä kolestrolikakkua?" Sokerisesta vielä yksi välipalamuisto kouluajoilta. Hyppytunnilla mentiin koulukaverin kotiin tekemään välipalaa. Vatkattiin munia vaahdoksi ja laitettiin sekaan sokeria ja kaakaota. Sitten syötiin tyytyväisenä vaahto, nam. Mistä juolahti vielä mieleen varhemman lapsuuden herkku eli paksu viipale pullaa, siihen voita reippaasti ja sokeria niin paljon kuin tarttui kiinni. Maiskis. Lapsena sain jatkuvasti kuulla, millainen riuku o

Perusruokaa pakkasella

Kuva
Mikä onkaan, perusruoka maistuu pakkasella. Viime viikolla kävin syömässä raskaan työpäivän päälle ulkona elikäs sisällä ravintolassa, hiillostettuja silakoita ja perunamuussia. Se oli niin maan mahtavaa. Seuraavana päivänä laitoin jauhemaksapihvejä, nam nam. Muuntelin vähän perusresettiä: kolme isoa perunaa raastettuna 400 g jauhettua maksaa iso sipuli oikein pieneksi ja paahdetaan kuivalla pannulla 1 muna quinoa- ja hirssihiutaleita puoli desiä yrttiruukullinen salviaa murskattuna ruokalusikallinen meiramia vähän chilijauhetta ja paprikajauhetta teelusikallinen vastarouhittua valkopippuria vähän suolaa (1 tl riittää, jos on tottunut vähäsuolaiseen) loraus rypsiöljyä Paistetaan pannulla paksuhkoja pihvejä kohtuullisella lämmöllä ja puolukkasurvoksen kanssa eineheksi. Tänään kyläkaupasta puoli kiloa hyvää ja vähärasvaista jauhelihaa. Pannulla ruskistus. Joukkoon pari ruokalusikallista vehnäjauhoja, hetken pyörittelyä, perään neljä valkosipulin kynttä puristettuna, tom