Aah aamupalaa

Aloitan aamuni pannaan julistetuilla elintarpeilla: hunajaa, öljyjä, munia, silliä...

Mieleen jäi aikaa sitten soimaan ystävän toteamus, ettei voi hunajaa käyttää, kun se ei sovi painon vartiointiin. Ja mikä vartionti onkaan julkisuudesa ollut rasvojen kanssa. Kevyt sitä kevyt tätä. Tunnustan, että kierrän kaukaa kaikki kevytuotteet. Liikaa teollista prosessointia.

Jokaisella on oma makunsa ja mieltymyksensä. Tämä on henkilökohtaista, mutta ajattelinpa nyt esitellä ihan virikkeeksi. Paljon hitaasti sulavaa ja paljon erilaisia öljyjä varsinkin aivosolujeni iloksi.

Lähes jokainen aamuni alkaa piimä-siemen-pähkinä-marjarouhejutulla. Joskus mukana myös eri viljojen leseitä, talkkunaa, mehua (tyrniä, mustikkaa tai karpaloa). Valmiita myslejä en käytä. Jokaiseen aamuuni kuuluu myös jokin öljy, kalanmaksaöljy mukaan lukien.


Tämän aamun piimäjuttu syntyi näin: Gefilus-piimää, ruokalusikallinen hampunsiemenöljyä, suunilleen puoli ruokalusikallista jokaista näistä: hampunsiemenrouhetta, päkinäsekoitusta, pinjan siemeniä, kurpitsan siemeniä, auringonkukan siemeniä, kuivattuja goji-marjoja, pellavarouhetta ja mustikankuorirouhetta.

En osta itselleni maustettuja jugurtteja. Niissä on tolkuttomasti sokeria ja älyttömästi esansseja. Mutta en välttele hunajaa. Aamuteessä on aina hunajaa. Jos aamu osuu junaan, jossa on ravintolavaunu, siellä ei juuri ole järkeviä aamupalajuttuja, paitsi yksi, kun osaa kysyä: kaurapuuroa ja hunajaa (vakioannoksessa on hilloa, mutta vaihdan sen aina hunajaan).

Erikoinen pannaan julistettu on muna. Ihan turhaan. Muna on loistavaa ravintoa. Ostan aina kalleimpia munia (lattiakanalan omegamunia tai luomumunia), nekin ovat halpoja. Kaikki sympatia munantuottajille. Lisää laatuelämää kanoille ja kanafarmareille. Ehdottomasti huolisin kalliimpia munia ja kollektiivisen päätöksen, että kanojen ei tarvi olla multihypertehokkaita. Ja ainakaan ne eivät missään tapauksessa saa elää A4-kokoisessa elintilassa, jotta ruokani olisi halpaa. Eetos ja paatos tunkevat aina aamupalan sekaan.

Jokapäiväisen ruisleivän päälle ei tarvitse voita (margariinia ei jääkaapistani löydy). Joka päivään kuuluu yksi sillivoileipä. Parasta se on munan, sipulin ja tänään vielä purjokasan kanssa.

Ja sitten ilman synnyntuntoa jotain tuontihedelmääkin (kotimaan marjat olisivat parhaita ja niitä ostankin karkkien tilalle aika usein). Mutta paljon päivittäin kumminkin kotimaisia juureksia. Päivän mittaan kuluu aina vähintään yksi sipuli. Porkkanoita ja nykyisin onneksi marketeissakin nauriita pitkin talvea.

Teen seassa siis hunajaa, tänään vihreään teehen limeä, toisinaan sitruunaa. Teetä vähintään puoli litraa, useimmiten menee koko litra.

Hunajaa lukuunottamatta en jostain syystä kaipaa, en edes huoli, mitään makeaa ennen iltaa. Pidän kovasti verigreipeistä enkä koskaan pilaa niitä sokeroinnilla (eikä niitä selluloosiakaan tarvi pinsetillä nyppiä, ovat syötävää ja jopa terveellisiä). En ole mistään lukenut, että mistä moinen makean kaihtaminen johtuu. Normaaleissa aamupalatarpeissahan on makeutta vaikka kuinka: myslit, murot, jugurtit, hillot, leivonnaiset. Joskus kimppa-aamupalastella on pitänyt kieltäytyä kaikenlaisesta tarjotusta, ei vaan maistu.

Ja hampaat pitää siis pestä ennen aamupalaa, sillä hedelmähappojen jälkeen peseminen tekee hallaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kasviskorma Jamie Oliverin tapaan

Mitä tehdä rucola-jättisaaliille?

Eliksiiriä Arvo Ylpön tapaan