Talvisienestystä ja aamiaismunakasta

Tämä talvi on hellinyt sienestäjiä. Joulukuulle saakka on saattanut hakea tuoreita metsän antimia. Itselläni vilkas syksy, sieniretket jääneet minimiin. Mutta onneksi vielä näin pakkasten paukkuessa pääsee sienestämään hyvin varustellun kaupan hyllyiltä kotimaisia siitakkeita.

Pikkuiseen opiskelukotiini hankin viime talvena pikkuisen munakaspannun. Selailin tuotenimen mukaan Googlen kuvahakua ja löysinkin nopsaan pannun tiedot. sitä saa edelleen Anttilan Kodin ykkönen -tavarataloista. On nimittäin todella lämpimästi suositeltava pannu. Siinä onnistuu yhden tai kahden munan tai munakkaan paistaminen mahtavan hyvin. Kuumenee nopeasti, paistaa ihanteellisesti. Pannu on Risolin Saporella-mallia.

Siitakemunakas on yksinkertainen:
pieni sipuli pieniksi kuutioiksi
iso kourallinen siitaketta (tai muuta sientä) pieniksi
lisätään kuumennetulle kuivalle pannulle, paahdetaan hetki
lisätään pieni nokare voita ja paahdetaan sekoitellen toinen hetki
rikotaan kaksi munaa lasiin ja vatkataan rikki haarukalla
kaadetaan muna sipuli-sieniseoksen päälle ja käännellään sen verran, että täyte asettuu tasaisesti
paistetaan molemmin puolin, ripotellaan hitunen suolaa
persiljasilppua päälle

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä tehdä rucola-jättisaaliille?

Kasviskorma Jamie Oliverin tapaan

Kotikaljan ylistys