Sipuli, peruna, punajuuri ja kaali: pitoruokaa edullisesti

Suunnitellessani viime viikon pitoja huokaisin Facebookissa, ettei nykyisissä juhlakeittokirjoissa käsitellä monikymmenpäisen juhlavierasjoukon kestitsemistä. Joku valisti, että harvapa sellaisia itse laittelee, nykyään tilataan pitopalvelu isommalle vierasjoukolle.

Minä vanhana emäntäkoululaisena ja säästäväisenä talonremppaajana kumminkin laittelin itekseni ja lahjoiksikin olin tutuilta toivonut syötäviä, sillä tavaraa tuntuu olevan loppuiäksi. Lahjaosastolla saatiin nauttia jännittäviä ihanuuksia, kuten kanapiirasta, itse tehtyjä coctail-lihapullia, itse loimutettua lohta, lammaspalvia, kalakukkoa ynnä muita herkkuja. Loistava ruokalahjaidea oli hedelmäasetelma, joita tuli kaksi kappaletta, sekä ruoka- että kahvipöytään.

Mutta siis tässä kerron naamakirjassa lupaamani reseptit, mitä laittelin edullisista aineksista. Kaikki nuo neljä tarvetta, sipuli, peruna, punajuuri ja kaali, olivat kaupassa kilohinnaltaan alle 90 senttiä. Porkkanajuttuakin olisin tehnyt, mutta nyt on talviporkkanat syöty, Italiasta tuodaan uutta satoa (yllättävän maukasta), mutta halusin suosia kotimaista. Kaikki maitotuotteet laktoosittomia. Maitotuotteellisista tai lihaa sisältävistä erikseen annokset maidottomia ja lihattomia varten (perunasalaatista en ehtinyt erillisversiota tekemään).

Vanhoista perunoista siis sangollinen omaa kehittelemääni ruokaisaa salaattia (suolakurkuiksi kannattaa valita venäläiset suolakurkut, omenat ehdottomasti jotain hapanta lajiketta, kuten Jonagoldia, kastiketta saa olla reippaasti). Tein tätä samaa juhannuskekkereihin ja menekki oli silloinkin hyvä. Nyt olisi mennyt 10 litraa, ehdin tehdä vain 5 (vieraita oli noin 100).

Punajuuresta jouluna 2003 muistiinmerkitsemäni salaatti: keitin 10 litran kattilallisen punajuuria. Helppo kuoria. Raasteeksi monitoimikoneella. Raasteeseen suhteessa punajuurimäärään:
6 keskikokoista punajuurta
1 iso tai 2 pientä omenaa
1 purkki raejuustoa (maidottomaan tämän korvasi raastettu lampaanjuusto)
0,5 dl persiljasilppua
kastike:
0,5 prk maustamatonta tuorejuustoa (maidottomaan oliiviöljyä)
3 rkl sitruunamehua
1 rkl yrttiviinietikkaa
3 rkl raastettua piparjuurta
ripaus suolaa

Kaali oli laadukasta kotimaista uuden sadon kaalia. Lohkoin sen monitoimikoneeseen mahtuviksi paloiksi ja hurauttelin viipaleterällä hienonhienoksi (joskus kaali menee viipaleterästä lappeellaan, mutta viipaloitumattomat siivut saa nypittyä pois).
Kaalin joukkoon karkeaksi raastettu lampaanjuusto ja ohuiksi viipaloitu kylmäsavuhärkä (lihatonta varten otetaan ennen lihan lisäämistä salaattia erikseen). Persiljasilppua. Sinappikastike: Dijou-sinappia (on ainut sokeriton sinappi), sitruunamehua, rypsiöljyä, rouhittua valkopippuria, suolaa.

Kuva Pauliina Mäkelä
Ostin kassillisen suurimpia sipuleita, joita kaupasta löytyi. Suuria siksi, että vähemmän kuorimista. Sattuikin sellainen lajike, joka ei juuri itkettänyt. Sipulin pilkkomisessa on käsityö edelleen ehdottoman hyvä. Monitoimikone tekee sopimatonta suljua. Siis sipulit pieniksi. Löysin Pastanjauhantaa-blogista Jamie Oliverin reseptin, joka osoittautui verrattomaksi. Salaisuus on siinä, että ensin sipuleita kiehutetaan omassa mehussaan ja vasta sitten ruskistetaan pannulla, jolloin tapahtuu karamellisoitumista. Perusohje:

0,5 kg sipulia
kourallinen tuoretta timjamia
3 valkosipulin kynttä ohuina viipaleina
1 laakerinlehti
oliiviöljyä (alkuperäisohjeessa oli reilusti voita)
nämä paistetaan ruskistamatta niin, että sipulin neste irtoaa, annetaan muhia 15 minuuttia omassa mehussaan hiljaisella tulella kannen alla välillä sekotellen, sen jälkeen ruskistetaan kullankeltaiseksi, lisätään 6 dl lihalientä (käytin kasvislientä), annetaan kiehua tovi, suolaa ja pippuria. Tarjolle raastetun vuohenjuuston (siis sen kovan) ja sekahiivaleivän kanssa.

Sipulikeiton pitoruokavitsi on siinä, että se ei mene pahaksi, vaikka sitä pidetään kuumana pitkään.

Lisäksi tein myös hummusta, joka on hyvä levite niille, joille maito ei sovi ja kaikille muillekin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä tehdä rucola-jättisaaliille?

Kasviskorma Jamie Oliverin tapaan

Kotikaljan ylistys