Pupulusikka ja batmanlasi

Ruoka maistuu oikeista astioista oikeanlaiselta. Paras astia ei aina ole uusi ja hieno ja ehjä vaan se voi olla vanha, ehkä peritty tai koko oman elämän mukana seurannut. Minulla on oma kummilusikka, jossa on pienen nallen kuva. Sen lusikan nimi on pupulusikka, koska olen alkanut sitä nimittämään tuolla nimellä niin pienenä, että nallekin saattoi olla pupu.

Astia-asiat tulivat mieleen, kun äsken juttelimme Aleksin (3 v.) kanssa. Hän mainitsi erikseen ja ylpeänä, että hänellä on se Batman ja Robin -lasi. Ostimme tai saimem (en enää muista) kaikille lapsille nuo lasit Kouvolan vasta-avatusta McDonald'sista joskus 90-luvun puolivälissä.

Lapsille ruokailu on kotoisampaa tuttavallisten aterimien kanssa. Aleksille etsitään meillä aina tonttulusikka, kaikki maistuu siitä hitusen paremmalta. Itselläni on kaikkien kaappiin kertyneitten kuppien joukossa omat lempikuppini.

Olen tavannut muitakin aikuisia, joille joku tietty astia on erityisen rakas. Sääli, kun sellainen rakas esine lopulta hajoaa ja voi riemu, kun joku vanha astia löytyy. Miten paljon muistoja.

Liiallisen tavaramäärän kanssa mihinkään tavaraan ei enää kiinny, eivätkä tavarat saa lempinimiä. Minusta oli sykähdyttävää, miten lapsenlapsi erityisesti arvostaa isän vanhaa lasia. Jäin tuon ohikiitäneen tuokion jälkeen muistelemaan isovanhempieni keittiöitä ja astioita, miten hyvin ne kaikki ovat edelleen muistissa.