Vastakerättyjä omenoita 22.11.2009

Tämä oli oikein ruhtinaallinen omenavuosi. Varsinkin vanha sosepuumme oli ahkera. Ja se puu on niin vanha, että se oli vanha jo vuonna 83, kun tänne muutin. Puussa on omenoita edelleen, alla oleva kuva on todellakin tänään otettu.

Ja omenoita oli puun allakin. Ryhdyin keräämään niitä kompostiin, mutta koskapa osa oli ihan kunnollisen oloisia, otin keittiöön ja keitin omenakaurapuuron (nam, se oli hunajan kanssa niin hyvää) sekä paistoin omenakaurapaistoksen.

Harmikseni luomukookosöljy ja quinoa-hiutaleet ovat juuri nyt työkodin keittiössä. Tein nimittäin aiemmin syksyllä omenakaurapaistosta hieman versioiden, kaura sai seurakseen quinoa-hiutaleita, joita suosittelen lämpimästi. Kookosöljy antoi miellyttävän makuvivahteen (ja luomukookosöljy on ihan oma juttunsa, ei siis sitä munkinpaistorasvaa). Sokerin korvasin kanelihunajalla. Usein korvaan sokerin hunajalla.

Kaurapaistos vaatii kyytipojaksi vaniljakastikkeen. Kukahan olisi tänään kotona niin veiterä, että tekisi vielä sitä. Vapaapäivinä on aina kaikenlaista pikkupuuhastelua eikä mitään jaksa tehdä kovin tiukkapipoisesti. Silleen vaan nautiskellen.

Kaurapaostokseen laitoin omenat kuorineen, mutta omenakaurapuuroon kuorittuna, keitin hetken omenapalasia soseeksi. Omenapalasia voi muuten pakastaakin, jos sellaista harrastaa.

Järvellä on vähän jäätä, ainakin neljä joutseparia lekotteli sulalla selällä (Virojoki virtaa läpi Kotijärven, jonka rannalla asustelemme). Mahtava ulkoilupäivä, aurinko paistaa, ei ole kylmää, taivas on kirkas ja sininen, eilisestä totaaliharmaudesta muisto vain. Lisää tallaisia kelejä! Varsinkin sunnuntaisin. Nyt on venekin vedetty kuivalle maalle ja kumoon. Jäi, kuten usein tuppaa jäämään, jäihin. Täällä oli jo täysi talvi, pihaakin piti aurata. Mutta ei nämä nykyajan talvet oikein tiedä, ollako vai eikö olla.