Paa pataan

Ulkona ei näytä mitenkään houkuttelevalta, joutsenetkin joutuivat viimein nousukiitoon kohti etelää. Päivä ei juuri valkene, muutama sentti lunta, muutama aste pakkasta ja tuulenviimaa. Juuri tällaisia hetkiä varten kylmästä kaivetaan padallinen punajuuria. Punajuurikeitolla on ihmeellinen vaikutus. Se saa mielen ja kehon lämpenemään, ihan kuin valokin kajastaisi jostain, vaikkei tiedä, mistä. Keitto on helppo kuin mikä, suurin vaiva on kuoria raa'at punajuuret. Haudutuksen aikana kannattaa uhmata ulkokelejä turkishaalarin ja pilkkisaappaiden varustamana. Näin siis syntyy takuuvarma punajuurikeitto: raasta monitoimikoneen karkealla terällä monta sipulia ja laita kattilaan ilman rasvaa tai vettä paahtumaan raasta kattilallinen punajuuria karkealla terällä, laitoin tänään mukaan myös yhden palsternakan, kun sopivasti odotteli keittoon pääsyä kun sipuli on paahtunut, lorauta hieman öljyä ja pehmitä sipulia (tämän käsittelyn jälkeen sipuli on suloisen makeaa ja sulautuu keittoon

Klassikkoelokuva mielessä. Nämä esittelee myös Jari Keräsen ja Timo Malmin kirja Valkokankaan herkkuja (Otava 2006). Netistä nappasin Los Angelesissa ja Helsingissä asuvien ystävien Essu ja lusikka -blogista esittelemät kolme herkullista reseptiä , joista viimeistä hieman muunsin kaappieni tilanteen mukaan (piimää olisi ollut, mutta arvelin, että vähärasvainen ei ole kyllin maukas). Siis näin: Vihreitä tomaatteja puolen sentin siivuiksi. Vehnäjauhoja ensimmäiseen leivityskuppiin. Seuraavaan muna, pari teelusikallista ranskankermaa ja loraus maustamatonta jugurtti. Kolmanteen kuppiin vehnäjauhoja, korppujauhoja, suolaa ja pippuria. Leivitetään edellä mainitussa järjestyksessä ja paistetaan kuumassa rasvassa. Käytin valurautaista parilapannua. Syödään heti. Ja maailma on hetken aikaa erityisen autuas. Ulkonäkö ei ehkä ole erityinen, maku on. Vihreistä tomaateista saa myös mainiota marmeladia.

Jokaiseen aamuuni kuuluu teelusikallinen hunajaa. Yleensä teessä. Mutta eilen tuli tehtyä lämmin aamiaissalaatti, johon kuvittelin heti hieman hapokkaan, aavistuksen makean kastikkeen. Tein hunajaisen salaatinkastikkeen yksinkertaisesti sekoittamalla: - lusikallinen hunajaa (mikrossa juoksevaksi), - loraus sitruunalla maustettua oliiviöljyä ja - liraus hunaja-omena-viinietikkaa. Tätä kastiketta ei valella reippain ottein. Pieni määrä riittää. Makukohotus.

Makumatkailu on hauskaa. Riittää, että menee keittiöön. Tänään piipahdin kukkakaalin kanssa Kreikassa. Kreikkalainen keittiö on, kuten matkaopas, Rena Salaman osuvasti nimetty kirja "Kreikkalainen keittiö" kertoo (Gummerrus, vuodelta x, ei kerrota... haa, vuodelta 2004 kertoi netti ), "pohjimmiltaan yksinkertainen – ruokalajit saattavat olla vaatimattomia, mutta ovat aina erinomaisesti maustettuja." Tämä sitruunainen kukkakaali on oiva makumatka yksinkertaiseen. Valmistuskin oli nopeaa ja vaivatonta. kukkakaali pienitään suupaloiksi. paistokasariin tai valurautakattilaan 6 rkl oliiviöljyä käännellään palasia kunnes hitusen ruskistuvat kuumaa vettä päälle sen verran, että lohkot miltei peittyvät suolaa maun mukaan kansi päälle ja miedolle lämmölle muhimaan n. 7 minuutiksi sillä välin vatkataan 2 munaa, yhden sitruunan mehu ja rkl maissitärkkelystä hyvin sekaisin vedetään kasari lieden reunalle ja käännellään neste hitaasti joukkoon annetaan kypsyä varovas

Kuvassa mukana myös kanaa. Joskus 10 vuotta sitten varustauduimme viettämään sadejuhannusta. Takapihalle oli askaroitu leikkimökki. Sen verannalta viriteltiin lähimäntyihin vanha suuri pressu, joka jäi sitten koko kesäksi avotelttakatokseksi. Minä raahasin kaikki löytyvät vanhat tiilet ja ladoin niistä grillintapaisen, joka palvelee virkaansa edelleen. Siihen saa ritilän ja muurikan. Malli on todella basic. Tiili lienee kuitenkin pihagrillin raaka-aineena mainio, se varaa lämpöä. Koska en muurannut grilliäni, se on kestänyt kaikki kymmenen vuoden säät ja takapihaelämän. Viime viikolla saapui pääkaupungista kaksi somevierasta kukkuraisten muovikassien kanssa. Herkut olivat kotoisin matkan varrelta, Jumalniemen Citymarketista. Vieraiden mukaan K-sarjan City-lihatiskeihin voi luottaa liikkuipa missä päin maata tahansa. Suuressa paketissa oli naudan niskaa eli entrecote-pihvejä. Niistä vierasparin grillimestari loihti esikypsennettyjen maissien kanssa taivaallisen grilliherkun. Yksi

Jälkikasvun pyynnöstä tulee oikein tarkka ohje siitä, miten tämä äiti tekee kesäsalaatin. Tämän tekemiseen menee hieman aikaa, mutta näpertely kannattaa. Maustuu jääkaappisäilytyksessä, jos sellaiseen yhtään jää. Ensin käydään lavalla hakemassa iso kulhollinen salaattilajitelmaa, nippu ruohosipulia, pieni sipuli varsineen ja tupsu persiljaa. Sitten laitetaan salaatinlehdet väljään kylmään veteen, valutetaan (lingotaan), ja kuivataan. Otetaan suuri salaattivati ja aloitetaan kastiketahnan valmistuksella. Tämä ohje on nyt pyynnöstä tosi tarkka. Säveltää voi tarpeiden ja maun mukaan. 0,5 dl pieneksi saksittua ruohosipulia 2 isoa valkosipulin kynttä puristettuna (hyvää tuoretta uuden sadon valkosipulia) 0,5 tl mustapippurirouhetta myllystä 0,5 tl Herbamarea (yrittisuolaa) 2 rkl balsamiviinietikkaa (basilikamaustettua jos on) 1 rkl basilikaöljyä 0,5 rkl mauste-etikkaa 2 rkl sitruunamehua 2 rkl oliiviöljyä 0,5 dl rypsiöljyä 1 karkeaksi raastettu porkkana pieni sipuli varsineen

Heinähellettä pitää. Oikein olan takaa. Ylikypsymäisillään tomaatteja. Jääkaapissa juustonjämiä, oliiveja, muutama anjoviksen kuve. Ikääntyviä munia. Pakastimessa viimeiset mustikat tuntuvat nekin jo vuoden vanhoilta. Leivonnaisiin, ennen kuin menevät ihan piloille. Kuumalla leipominen ei sen kummemmin keittiötä paahda, kun on jo valmiiksi vari. Focacciaa en ollut ennen tehnyt. Tuli mieleen, kun jääkaapista löytyi tyttären jäljiltä öljyfetapakkaus, josta oli juustot noukittu ja jätetty valkosipulinkynnet ja oliivit. Muuntelin netistä löytynyttä ohjetta himppusen. 3,5 dl kuumaa vettä (42°) pussi kuivahiivaa (pussin sanotaan vastaavan 30 g tuorehiivaa) 1 rkl sokeria 0,5 tl suolaa 0,5 dl öljyä jahoja (1 dl soijajauhoja + n. 3 dl vj) > hyvin löysää taikinaa Kuivahiivan käynnistykseen pitää olla kädenlämpöä kuumempi vesi. Vesi, hiiva, sokeri ja ripaus jauhoja sekoitetaan ja annetaan seisoa tovi. Suola joukkoon, alustus jauhoilla (kunnon vaivaaminen), öljyllä löysä taikina ölj

Rucola on tuoreehko tuttavuus suomalaisessa ruokapäydässä. Lars Johnssonin Vihreä keittiö (WSOY 1986, Pikkujättiläinen 752 sivua) ei tunne sitä lainkaan. Ruokakaupoissa on voinut jo jonkin aikaa tehdä tuttavuuttaa ruukkurucolan ja Ruotsista rahdatun leikkorucolan kanssa. Mutta mitäs sitten, kun kasvilavan kulmalla rucolametri puskee satoa? Pienimuotoinen mausteeksi käyttäminen ei riitä. Muistin talvelta ruokaohjelman, jossa vierailtiin vuoristokylässä Italiassa. Vanha paimenmummo keitti vadillisesta rucolaa maukkaan näköistä keittoa. Dixonin 500 parasta keittoa (Multikustannus 2005, pokkaripainos 1000 parasta keittoa kirjasta, ja ihan huippumainio kirja) sisältää rucolakeiton ohjeen. Kaikkia aineita ei löytynyt kaapista, joten sovelsin oman version: 1 iso punasipuli 10 litran kattilallinen huuhdottua rucolaa 2 rkl oliiviöljyä 2,5 dl vettä 150 g Koskenlaskijaa (ohjeessa oli kasvisliemikuutio mutta suosittelen jättämään pois) Silputtu sipuli kuullottaan ensin kuivalla pannulla

Pinaattirivi puskee pulskia lehtiä, minkä ehtii. Piti siis kehitellä seuraava versio pinaattijuttua, ettei mene maku eineestä. Emäntäkouluaikainen reseptivihko esiin. Muistui mieleen munakasrulla, sellainen munakkaan ja pannukakun välimuoto. Sieltähän se ohje löytyi, tosin täytteenä anjoviksia ja sipulia, mutta oimin päin kehitelty pinaattiversio menee näin: 6 munaa 1 dl vj 6 dl maitoa 0,5 tl suolaa Kääryleen pohja leivinpaperin päälle uunipellille 175°. Pohjataikina on ihan vetelää ja jos pelti ei ole tasainen, kannattaa käännellä paiston aikana ja kaapia taikinaa tyhjiksi jääviin kohtiin. Hyytyy oikein mainioksi. Täytteitä voi kehitellä, mutta tähän laitoin nyt siis tahnan, jossa oli pinaattia (ryöpättynä ja hakattuna), muussattua fetajuustoa ja tuorejuustoa. Rullataan kuin kääretorttu. Pinnalle juustoraastetta ja vielä kuorrutuksen ajaksi uuniin (200°).

Millaisia ovat parhaat keittokirjat? Kannet irronneet, välissä reseptileikkeitä lehdistä ja jauhopussien kupeista, parhaat aukeamat sen näköisiä, ettei basiliskokammoiselle voine näyttää, sivuille kirjoiteltu muunnelmia resepteistä tai korjauksia ainemääriin. Ja tietenkin parhaat keittokirjat aukeavat automaattisesti juuri siltä aukeamalta, jossa on suosikkiohje. Niinpä sitten saattaa käydä niin, että suosikkikeittokirjasta leipoo melkein 30 vuotta ja unohtaa selailla, että mistäs muita aarteita täällä olikaan. Tänään ehdottomasti rakkain leipomiskirjani, Veijo Vanamon ja Jaakko Kolmosen Leivotaan yhdessä (Neuvontakotit, 1977) sattumoisin aukesi väärästä kohdasta ja ta-daa, makumuisto emäntäkoulusta herahti kielelle: kaura-homejuustotorttu. Se on niiiiiin hyvää. 2,5 dl kaurahiutaleita 0.5 dl vj 0,25 tl suolaa 1 rkl sokeria 75 g voita 0,5 dl maitoa Täyte: 3 dl homejuustoraastetta 1 dl kermaa 1 muna Kuivat aineet ja voi keskenään ryynimäiseksi, maito käännellään joukkoo

Prinsessahäitä juhlistettiin täällä uuden sadon pinaatilla. Fetapinaattipiiraasta tuli mehevä ja maukas. Toivon mukaan pinaattia puskee innokkaasti lisää. Se kasvaa lavassa muiden salaattitarpeiden ja yrttien kanssa. Pohja: 2,5 dl vehnäjauhoa 0,6 dl soijajauhoa 0,2 dl perunamuussijauhetta 1 tl paprikajauhetta 1 tl leivinjauhetta 200 g voita 0,5 dl kylmää vettä nypitään sekaisin, painellaan vuokaan ja paistetaan pohjaa 200° C kymmenen minuutin ajan. Täyte: 2 dl ryöpättyä ja hakattua pinaattia (iso kulhollinen tuoreita) pieni sipuli kuullotettuna (kuullota kuivalla pannulla) 200 g fetaa 2 munaa 150 grammaa tuorejuustoa (tai ranskankermaa tai smetanaa) 1 dl kermaviiliä 1 dl ruokajugurttia 0,5 dl parmesanraastetta 0,5 tl muskottipähkinää Pinnalle emmentalraastetta. Paistetaan 25 minuuttia. Kiertoilmassa lämpötila 175° C.

Aloitan aamuni pannaan julistetuilla elintarpeilla: hunajaa, öljyjä, munia, silliä... Mieleen jäi aikaa sitten soimaan ystävän toteamus, ettei voi hunajaa käyttää, kun se ei sovi painon vartiointiin. Ja mikä vartionti onkaan julkisuudesa ollut rasvojen kanssa. Kevyt sitä kevyt tätä. Tunnustan, että kierrän kaukaa kaikki kevytuotteet. Liikaa teollista prosessointia. Jokaisella on oma makunsa ja mieltymyksensä. Tämä on henkilökohtaista, mutta ajattelinpa nyt esitellä ihan virikkeeksi. Paljon hitaasti sulavaa ja paljon erilaisia öljyjä varsinkin aivosolujeni iloksi. Lähes jokainen aamuni alkaa piimä-siemen-pähkinä-marjarouhejutulla. Joskus mukana myös eri viljojen leseitä, talkkunaa, mehua (tyrniä, mustikkaa tai karpaloa). Valmiita myslejä en käytä. Jokaiseen aamuuni kuuluu myös jokin öljy, kalanmaksaöljy mukaan lukien. Tämän aamun piimäjuttu syntyi näin: Gefilus-piimää, ruokalusikallinen hampunsiemenöljyä, suunilleen puoli ruokalusikallista jokaista näistä: hampunsiemenrouhett

Tänään oli hapanvellipäivä. Lapsi oli saanut sukulaispaikasta leipäjuurta (kiitokset vain Ellalle!). Sen verran laiska emäntä olin, etten uutta juurta laittanut sen pakastetun pohjalta, vaikka olisi tullutkin maukkaampaa. Hapanvelli on täkäläistä perusruokaa, vanha perinneherkku, jonka kunniaksi on kotikunnassani Virolahdella pidetty Hapanvellijuhlat jo aikapäiviä, ainakin yli 40 vuotta (onpa muuten tynkäversio hapanvellistä Wikipediassa ). Ensi kesänä kannattaa suunnata 18.7. Virojoelle klo 12. Siellä sitä taas saa soppatykistä. Hapanvelli on mielenkiintoinen esimerkki, miten perusraaka-aineet muuttuvat monen keittiökemiallisen prosessin kautta erityiseen muotoon. Raaka-aineissa ei ole mitään ihmeellistä: ruisjauhoja, vettä, leipäjuurta, kuivia herneitä, perunoita, suolaa ja nokare voita. Hapanvelli kuului leipälauantaille. Sitä ei keitetä hetkessä, leipäjuuren valmistuminen vie yli parin yön. Kun torstai-iltana aloitetaan, lauantaina on velli valmista. Asko-eno on laittanut perus