Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2012.

Mustaherukkatorttu

Kuva
Kaipaatko vaihtelua vanhaan tuttuun mamman marjapiiraaseen? Tässä sovellus ja oma sävellys parista marjatortusta. Ensin poimitaan puoli litraa mustaherukoita (osa voi olla myös valkoherukoita). Niistä keitetään täytekiisseli: marjat survotaan ja lisätään 0,5 dl nestettä sekä 1,5 dl sokeria, 3 keltuaista ja 2,5 rkl perunajauhoja. Tasaisesti vatkaten kiisseliksi, joka laitetaan jäähtymään. Pohjaan tarvitaan 100 g huoneenlämpöistä voita, 1 dl sokeria ja 1 keltuainen, jotka vatkataan pallovatkaimilla ja lisätään valkuainen. Sekoitetaan joukkoon jauhot: 1 dl grahamjauhoja, 1 dl karkeita vehnäjauhoja ja 1 tl leivinjauhetta. Paistetaan torttuvuuassa 175° seitsemän minuuttia (torttuvuuan pohjalle leivinpaperi, laidoille voitelu ja korppujauhotus. Säilytä täytteestä erotetut valkuaiset jääkaapissa, sillä ne vatkautuvat pahtaiten kylmänä. Kun täyte on levitetty, torttua paistetaan 15 minuuttia. Vatkaa sillä välin valkuaiset ja desi sokeria kovaksi vaahdoksi. Levitä se tortun päälle, ku

Kesäpihalta hellejuomaan

Kuva
Erilaiset makuvedet, jääteet ja yrttijuomat ovat ällistyttävän kalliita, litrahinta helposti 6 euron tienoilla. Valmistus on kotioloissa helppoa ja hauskaa. Kotipihalta tai muualta luonnosta löytyy lukuisia kesäiseen yrttijuomaan kelpaavia kukkia ja muita kasveja. Kotilieden kokoama luettelo auttaa alkuun. Kirjojakin löytyy, esimerkiksi loistava Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat. Virkistysjuoman valmistus menee näin: kerää sopivia kasveja, nuoria (ei kuihtumassa olevia), kuivia ja puhtaita (ravistele näkyvät ötökät pois), erilaiset mintut ovat mainio perusyrtti tähän juomaan upota hetkeksi kylmään veteen (piilossa olevat ötökät nousevat pintaan) kiehauta vesi ja kaada kasvien päälle, anna hautua ja viilentyä jos käytät myös teetä, pidä teepussi tai siivilä vain 2-3 minuuttia kuumassa vedessä hauteeseen voi lisätä sitruunaa ja inkivääriä, mutta niitä kannattaa laittaa mukaan erityisesti siivilöinnin jälkeen jäähdytysvaiheessa (luomulaatua, pestyinä, ohueksi viipalo

Sipuli, peruna, punajuuri ja kaali: pitoruokaa edullisesti

Kuva
Suunnitellessani viime viikon pitoja huokaisin Facebookissa, ettei nykyisissä juhlakeittokirjoissa käsitellä monikymmenpäisen juhlavierasjoukon kestitsemistä. Joku valisti, että harvapa sellaisia itse laittelee, nykyään tilataan pitopalvelu isommalle vierasjoukolle. Minä vanhana emäntäkoululaisena ja säästäväisenä talonremppaajana kumminkin laittelin itekseni ja lahjoiksikin olin tutuilta toivonut syötäviä, sillä tavaraa tuntuu olevan loppuiäksi. Lahjaosastolla saatiin nauttia jännittäviä ihanuuksia, kuten kanapiirasta, itse tehtyjä coctail-lihapullia, itse loimutettua lohta, lammaspalvia, kalakukkoa ynnä muita herkkuja. Loistava ruokalahjaidea oli hedelmäasetelma, joita tuli kaksi kappaletta, sekä ruoka- että kahvipöytään. Mutta siis tässä kerron naamakirjassa lupaamani reseptit, mitä laittelin edullisista aineksista. Kaikki nuo neljä tarvetta, sipuli, peruna, punajuuri ja kaali, olivat kaupassa kilohinnaltaan alle 90 senttiä. Porkkanajuttuakin olisin tehnyt, mutta nyt on ta

Kotikaljan ylistys

Kuva
Mikä olisikaan parempi ruokajuoma pitoihin kuin kotikalja? Kesäpitojen ongelmana on lämpö ja tarjoomusten lämmönkesto. Kotikalja on verraton tässä suhteessa. Maito ja piimä, nuo suomalaiset perusjuomat, eivät kestä pitkää päivää (no piimä kyllä kestää). Niitä pitää laittaa tarjolle pienissä erissä ja siitä seuraa vahtimisen tarve. Alkoholilliset juomat eivät pilaannu herkästi, mutta eivät ole kaikkien suosikkeja ruokajuomana (varsinkaan autoilijoiden). Kotikaljassakin on hiukan alkoholia, mutta vain pikkiriikkisen. Se pikkiriikkinen pitää mm. pöpöt loitolla. Googlaamalla opin, että kotikalja on ikivanha keksintö . Meillä oli kaksoisjuhlat kuluneella viikolla. Laitoin kotikaljaa. Se on perhepiirissä ollut aina suosikkijuoma joulun aikaan. Lapsuusvuosien suloisin kotikaljamuisto on Hämeenkylän (äidin kodin eli Korpelan) heinätalkoista. Isoäidin kalja on kirpeää ja raikasta. Se oli pullotettu vanhan ajan limpsapulloihin, niihin posliinikorkkisiin (Virojoella oli ennen omaa aikaani lim