Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2021.

Salvialohta ja papupinaattia

Kuva
Toinen resepti mielessä kalastin Rajamarketin tiskiltä hyvänlaisen lohenpyrstön. Sitten osuikin silmiin toinen Jamie Oliverin resepti. nopeampi ja erityisesti sellainen, johon muunnellen sain käytettyä pinaattia, kun sitä sattui olemaan. Pidän kovasti Jamien resepteistä ja mutkattomasta, innostavasta ja vahvasti italialaissävytteisestä ruuanlaitosta. Vasta eilen katsoin ohjelman, josta selvisi, miksi hän oli alaston kokki: siksi, että hän riisui mutkikkaat ravintolareseptit pelkistetyiksi, alastomiksi, mikä tuolloin 20 vuotta sitten oli uutta. Nimityksen oli keksinyt BBC:n tuottaja. Korona-ajan ohjelmissaan Jamie on innostanut ihmisiä muuntelemaan reseptejä sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Hän on antanut hyviä vihjeitä, joista tulee mieleen toisen Italia-fanin, Saku Tuomisen, ruuanlaiton peruskaava eli sopiva balanssi proteiinin, kasvisten, hapokkuuden, suolaisuuden, kenties makeuden, karvauden tai umamin, värien ja erilaisten suutuntumien eli tekstuurin kesken. Eri osatekijöitä voi

Minestrone – tuo mainio hävikkikeitto

Kuva
Ensimmäiseksi viittaus Saku Tuomisen kirjaan Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta, sivu 123. Ei tomaattia ja pastaa minestroneen. Keitto voi koostua kasviksista ja olla vihreä: kauden kasviksia, hyvä laatu etusijalla. Aloitetaan freesaamalla sipuli, valkosipuli, chili – valinnan mukaan. Toisekseen viittaus Jamie Oliverin kirjaan Jamien italialainen keittiö, minestrone-ohje s. 82. Ei pastaa, vaan risottoriisiä, joka imee liemen makuja. Hävikkiruuassa juuresten pieni nahistuneisuus ei pilaa lopputulosta. Keräilin kaapista molempiin edellä mainittuihin lähteisiin sovitellen oman sävellykseni. Ainekset lisätään keittoon niin, että mikään ei kiehu muussiksi. Arborio-riisi saa ensin paahtua kattilan pohjalla sipulin, chilin ja kovien juuresten kanssa öljytilkassa pari minuuttia. Sitten liemi joukkoon ja 15 minuuttia hiljaa poreillen. Loput ainekset joukkoon kypsymisjärjestyksessä. Tikuiksi viipaloidut perunat kypsyvät muutamassa hetkessä. Niiden pitää jäädä napakoiksi. Näistä tarpeista k